Insinööriliitto on hyvämaineisin työntekijäjärjestö – kansalaiset toivovat järjestöiltä avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja vastuullista toimintaa
Insinööriliitto nousi Työmarkkinajärjestöjen Luottamus&Maine 2026 -mittauksessamme Suomen hyvämaineisimmaksi ammattiliitoksi. Tutkimuksessa kävi ilmi myös, että kansalaiset odottavat tänä päivänä järjestöiltä ennen muuta avoimuutta, läpinäkyvyyttä, oikein toimimista ja vastuullisuutta.
Suurelle yleisölle suunnatussa Työmarkkinajärjestöjen Luottamus&Maine 2026 -tutkimuksessa mittasimme keskusjärjestöjen, suurimpien työntekijäjärjestöjen ja työttömyyskassojen mainetta.
Vuosittaisen mittauksen kärkeen nousivat tänä vuonna akavalaiset järjestöt: kansalaiset arvioivat hyvämaineisimmaksi Insinööriliiton, toiseksi sijoittui Suomen Ekonomit ja kolmanneksi Tekniikan akateemiset TEK. Akava puolestaan oli hyvämaineisin keskusjärjestö.
STTK:n jäsenliitoista hyvämaineisin oli lähihoitajia edustava SuPer, ja SAK:hon kuuluvista ammattiliitoista hyvämaineisimmaksi nousi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.
Edunvalvonnan arvosanat hyvällä tasolla
Luottamus&Maine-tutkimuksessa mitataan mainetta kahdeksalla osa-alueella, jotka vaikuttavat organisaatiota kohtaan koettuun luottamukseen. Tutkimus mittaa myös luottamusta; korkeimman luottamusarvosanan sai tämän vuoden tutkimuksessa TEK.
Tutkimuksesta käy ilmi myös, että maineen osa-alueista luottamuksen kanssa korreloivat eniten hallinnon ja vastuullisuuden osa-alueet.
”Luottamukseen ja järjestöön sitoutumiseen vaikuttaa siis eniten käsitys avoimuudesta, läpinäkyvyydestä ja oikein toimimisesta sekä siitä, miten vastuullisesti järjestö toimii”, sanoo asiantuntijamme Susanna Saarenpää.
”On kiinnostavaa, että näillä maineen osa-alueilla on vielä enemmän painoarvoa luottamuksen rakentamisessa kuin edunvalvonnan osa-alueella. Toki edunvalvonnan osaamisellakin on edelleen merkitystä, mutta siitä saadut arvosanat ovat jo keskimäärin hyvällä tasolla, samalla tasolla talousmielikuvien kanssa”, Saarenpää jatkaa.
OAJ arvioitiin vastuullisimmaksi
Hallinnon osa-alueella parhaan mainearvosanan Luottamus&Maine-tutkimuksessa sai Insinööriliitto, jolla oli korkein arvosana myös edunvalvonnassa. Vastuullisimpana järjestönä nähtiin OAJ.
”Odotukset liittojen avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta kohtaan liittyvät varmasti myös siihen, että nykyisessä tiukassa taloudellisessa tilanteessa ihmiset miettivät entistä enemmän sitä, mitä liiton jäsenmaksulla saa”, Saarenpää pohtii.
”Eniten ammattiliitoilla on siis tänä päivänä työtä hallinnon avoimuudessa – ja toisaalta myös uudistumista kuvaavassa maineen osa-alueessa, joka oli keskimäärin heikoin osa-alue kaikille mitatuilla järjestöillä. Yksi järjestö, Tradenomit, onnistui kuitenkin nostamaan mainettaan innovaatioiden osa-alueella jopa 0,15 yksikön verran, mikä on huomionarvoinen parannus”, Saarenpää toteaa.
Journalistit arvostavat SAK:ta, Millariikka Rytköstä ja rohkeita kannanottoja
Mittasimme tänä vuonna työntekijäjärjestöjen mainetta myös journalistien keskuudessa Työmarkkinajärjestöjen Mediabarometri 2026 -tutkimuksessamme.
Vastaajia pyydettiin nimeämään spontaanisti viestinnässään ja mediasuhteissaan parhaiten onnistunut järjestö sekä järjestöjohtaja. Järjestöistä eniten mainintoja sai SAK, johtajista Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
”Rytkösen nosti esiin yli puolet vastaajista, mikä oli tuloksena aivan omaa luokkaansa. Seuraavaksi eniten mainintoja sai SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta”, Susanna Saarenpää kertoo.
Mediabarometrin haastatteluissa kysyttiin myös, mitä toimittajat odottavat ammattijärjestöjen viestinnältä.
”Vastauksista käy ilmi, että media toivoo järjestöjohtajilta ennen muuta aktiivista osallistumista, kantaaottavuutta ja rohkeita ulostuloja. Myös vahvempaa brändäystä toivottiin, sillä järjestökenttä näyttäytyy helposti ulospäin hieman hahmottomana kokonaisuutena”, Saarenpää kertoo.
Näin tutkimme
Työmarkkinajärjestöjen Luottamus&Maine 2026 -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Suomessa toimivien työmarkkina- ja muutamien muiden edunvalvontajärjestöjen mainetta kansalaisten keskuudessa.
Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 14.8.–8.9.2026.
Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 4 831 suomalaista.
Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti (pois lukien Ahvenanmaa). Otos on painotettu väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Tutkimusotos on muodostettu Norstat Oy:n tutkimuspaneelista.
Työmarkkinajärjestöjen Mediabarometri 2026 -tutkimuksessa selvitettiin journalistien näkemyksiä järjestöistä.
Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina 23.4.–18.6.2026. Kyselyyn vastasi yhteensä 86 toimittajaa.
