Johtava tutkija Petteri Puska: ”Keskustelu toimistolle pakottamisesta nostaa etätyön painoarvoa työpaikan valinnassa”

Työnantajamaine 2026 -tutkimuksessamme on nähtävissä, että etätyön merkitys työpaikan valinnassa on laskenut hieman viime vuodesta. Johtava tutkija Petteri Puska uskoo kuitenkin, että työelämän joustavuutta arvostetaan jatkossakin. ”Tänä syksynä leimahtanut keskustelu toimistolle pakottamisesta nostaa varmasti etätyön painoarvoa”, Puska arvioi.

Tekniikan ja kaupallisten alojen osaajille tehdyssä kyselyssä kukin vastaaja listasi kolme itselleen merkityksellisintä työpaikan valintaperustetta. Etätyömahdollisuuden mainitsi nyt 21 prosenttia vastaajista, kun luku oli viime vuonna 24.

”Mainintojen määrään saattaa vaikuttaa se, että etätyömahdollisuutta pidetään nykyisin jo itsestäänselvyytenä. Moni tekniikan ja kaupallisten alojen osaaja on löytänyt työhönsä hyvän hybridimallin, jossa on joustoa ja jossa pystyy itse rytmittämään työviikkoaan”, Puska toteaa.

”Tulkintani on, että avainsana tässä on nimenomaan jousto. Moni työntekijä on ruvennut pandemia-ajan jälkeen käymään mielellään toimistolla – kunhan se perustuu vapaaehtoisuuteen. Näkisin, että työnantajien kannattaisi olla varovaisia työpaikalle pakottamisen kanssa. Ei etätyön ja työelämän joustojen merkitys ole minnekään kadonnut eikä ole katoamassa.”

Palkka on noussut ennätyksellisen merkittäväksi tekijäksi

Merkittävimmäksi työpaikan valintakriteeriksi tutkimuksessa nousi kilpailukykyinen palkka, joka on saanut selvästi eniten mainintoja jo viitenä vuonna.

”Hyvän palkkatason merkitys on vain kasvanut viime vuodesta lähes kaikissa tarkasteluissa alaryhmissä. Voisi sanoa, että se on tällä hetkellä ylivertaisen tärkeä tekijä: ero kakkosena oleviin mielenkiintoisiin työtehtäviin on nyt ennätyksellisen suuri”, Puska toteaa.

Hyvän palkkatason nosti tärkeimpien työpaikan valintakriteeriensä joukkoon 52 prosenttia vastaajista ja mielenkiintoiset työtehtävät 29 prosenttia vastaajista. Viime vuonna vastaavat luvut olivat 51 ja 31, sitä edellisenä 52 ja 35.

”Palkkatason merkitys lähti korostumaan pandemia-aikana, ja samaan aikaan mielenkiintoisten työtehtävien sekä työn merkityksellisyyden tärkeys kääntyi laskuun. Tämänhetkisessä epävakaassa maailmantilanteessa työelämältä haetaan selkeästi turvaa. Arvoihin yhteydessä olevista perusteista ja työn mielenkiintoisuudesta ollaan valmiimpia tinkimään ja kivoja juttuja harrastetaan vapaa-ajalla. Tämä tulee varmasti muuttumaan, kun maailmassa on taas poutasää.”

Tekoäly huolestuttaa tekniikan alan osaajia

Turvallisuuden kaipuusta tämän hetken työelämässä kertoi myös kyselyn avoimissa vastauksissa vahvasti esiin noussut työn jatkuvuus.

”Työelämässä olevat vastaajat olivat entistä pelokkaampia ja kantoivat huolta siitä, jatkuuko työ, löytyykö tarvittaessa uutta työtä ja mitä työelämässä ylipäätään tapahtuu. Etenkin tekniikan osaajien puolella korostui huoli siitä, että tekoäly tulee ja vie työn”, Puska kertoo.

”Tekoäly näyttäisi olevan maailmanpoliittisen epävakauden ja tiukan taloudellisen tilanteen lisäksi kolmas suuri tekijä, joka vaikuttaa tällä hetkellä vastaajien turvallisuushakuisuuteen. Toisaalta moni osaaja toteaa myös, että vaikka tekoäly voi muuttaa toimenkuvia, esimerkiksi johtamiseen tarvitaan aina ihmisiä.”

Näin tutkimme:

Reputation and Trust Analyticsin työnantajamainetutkimus toteutettiin 18.3.–24.5 2026 kahdettatoista kertaa. Kohderyhmänä olivat tekniikan ja kaupallisten alojen korkeasti koulutetut ammattilaiset ja tutkintoa suorittavat. Kyselyyn osallistui yhteensä 2 171 vastaajaa.

Koeasetelmassa vastaajaa pyydettiin valitsemaan 24 valintaperusteen listasta kolme ratkaisevinta, jos hän olisi valitsemassa työpaikkaa useiden tarjousten joukosta. Valintaperusteiden lista on muotoutunut Reputation and Trust Analyticsin työelämätutkimusten pohjalta.

Petteri Puskaa haastatteli Reputation and Trust Analyticsin viestinnän asiantuntija Anu Räsänen.

Similar Posts